torstai 29. toukokuuta 2014

Kevään kuulumisia

Onpa taasen aikaa kulunut. No mutta oonhan mä monenlaista myös saanut aikaiseksi tässä melkein kahden kuukauden hiljaisuudessa. Huhtikuussa tuli tehtyä muutama t-paita ja kalsarit pojalle akuuttiin tarpeeseen, sitten teinkin hyväntekeväisyyteen 3kpl tilkkupeittoja ja 15kpl trikoopaitoja (menivät Tyksin lasten ja nuorten osastoille) ja sen jälkeen olenkin taasen ommellut omille lapsille ison kasan vaatetta.

 Monster Car -kaavalla t-paidat koossa 110 ja kalsareista raidalliset on Ottobren kaavalla (en muista minkä niminen/lehti), muut kalsarit Lindexin kalsareista apua otetulla kaavalla. T-paitojen kankaat: Hammaspeikko Ottobren liikkeestä, Nestori&Norppa ja Handymen Majapuulta ja Pärinä kimppatilauksena jostain nettikaupasta. Kalsareiden kankaat jämiä.

 Tyttömäinen trikoopäälinen peitto, välissä täkki ja takapintana sydänkuvioinen trikoo.

 Poikamainen trikoopäälinen peitto, välissä fleece ja takapintana vaalea kuvioinen trikoo.

 Velour/joustis/neulos päälinen unisex-peitto, välissä fleece, takapintana raitatrikoo.

Peittojen takapinnat.



Tulipa niistä ihania, melkein olisi tehnyt mieli haalia ne itselleen, mutta parempi ne oli lahjoittaa sairaalaan tuottamaan hyvää mieltä. Ja voinhan mä tehdä itselle joku päivä oman peiton.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kevätompeluksia

Innostuinpa taas ompelemaan kasan uusia vaatteita lapsille.


Poika on nyt venahtunut pituutta yhtäkkiä kun kaikki 98/104-kokoiset valmishousut alkavat olemaan lyhyitä, joten tekaisin parit 110-kokoiset housut.
Tytölle taasen tuli nippu tunikoita, mekko, paita, huppari ja kesäksi lippahuivi. Kaavat ovat koossa 92, pitkähihaisissa hihaa pidennetty resorilla. Allaolevien kuvien lisäksi tyttö sai paidan (tosi iso, varmaan vuoden päästä sopiva) ja lyhythihaisen tunikan joka on aikas leveä, mutt eiköhän se kesällä kelpaa vaikka hiekkalaatikolle.

 Rascal-kaavalla paita Noshin skootteritrikoosta.

 Relaxed fit -kaavalla Jättirätin collegesta housut, tämä malli on kyllä tosi lyhyt, kun tuo poika on vasta 105cm pitkä.

 Chillax-kaavaa muokaten yogahousut kaaritaskuilla.


 Lippahuivi kesäksi ja ihana kellohelmainen mekko HelloKittystä ja raidasta. Mekon yläosan kaavapohjana Owl Princes -kaava, olalle lisätty puolikuun malliset röyhelöt ja helma täysympyrä.


 Maxi Dot-kaavalla Metsolan oravatrikoosta hupullinen tunika, eteen lisätty pitsivetoketju pukemista helpottamaan.

 Owl Princes -kaavalla myös pari tunikaa. Riikinkukossa helman alla lilaa tylliä 1kerros rypytettynä ja päällä koristeena satiininauhaa ja nappi.
Leopardissa 3kerrosta keltaista tylliä laskostettuna.

 Neidin itse valitsemasta kankaasta huppari, kaava oli joku ottobresta, kaaritaskut lisätty ja vetoketju menee hupussa ylös asti.



Jos nyt näiden jälkeen saisi itseään niskasta kiinni ja tekisi lasten välikausihaalarit valmiiksi. Pojan on jo ommeltu päälliseksi ja vuoriksi, vielä kun ne yhdistäisi niin saisi käyttöön, tytön haalari on palasina vasta.

torstai 16. tammikuuta 2014

Joulunpyhien ompeluksia

Joulunaikaan äitini ja miesystävänsä tulivat meille kahdeksi viikoksi kylään, asuvat Rovaniemellä. Mullekin osui muutaman vapaapäivä töistä siihen aikaan, joten sainpahan ommella ihan rauhassa välillä :) Ja kylläpä sitä muutaman vaatteen taas lapset saivat.

 Siiri&Myyry-paita pojalle ja tunika tytölle. Pojan paidan kaava on Rascal ja tytön tunika Pretty Basic ilman pääntien lenkuraa ja helmaa pidennetty+levennetty.

 Taas Rascalin kaavalla pojalle paita, pääntielle eteen tein nepparilistan. Pojan housut Ultimate Casual-kaavalla, sivusaumaan laitoin palan Majapuun lohikäärme-nauhaa. Tytön tunika jälleen PrettyBasic pidennettynä ja levennettynä, nyt pääntiellä lenkura, mutta pääntienkanttauksella suljettu eli on vain koriste. Leggarit Uncomplicated-kaavalla.

 Tämän tunikan kankaat tuotu Ottobrelta Rovaniemeltä. Kukallinen on ihanaa, pehmeää collegea ja korallinvärinen on luomuvelouria. Kaava on Ottobresta jälleen kerran, nimeä en muista.

 Circus Horse-kaavalla tunika tyttö+nukenvaunut velourista. Tästä tuli varmaankin suosikki kun kuvaussession jälkeen tyttö tahtoi välttämättä juuri tämän päälleen.

 Mäyräkoiravelourista lappuhaalarit turkooseilla resoritehosteilla.

 Lisäksi kauppareissutakki ohuesta vakosametista ja Mansikka Marja-tikkikankaasta.


Joulun lahjontaa

Taas on aika kulunut reippaasti edellisestä päivityksestä ja jopa tämän päivityksen tuotosten valmistumisesta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)

Joulun alla tein sytykeruusuja ensimmäistä kertaa ja lähtihän se mopo taasen käsistä. Kuutta väriä ja 30kpl/väri eli 180kpl sytykeruusuja valmistui muutamassa päivässä. Pieni varoituksen sana: sulatettu kynttiläliemi todellakin syttyy kattilassa vaikka ei mitään liekkiä/kipinää olisikaan. Onneksi meillä se palo jäi vain kattilaan ja sain sammutuspeitolla tukahdutettua.

 Tässä ne kaikki ovat hienoissa riveissä, jonka jälkeen päällystin pahvinpaloja (muropaketteja/lelurasioita...) joulupaperilla ja siihen päälle aina 1kpl kutakin väriä ja sen jälkeen sellofaaniin ja narut kiinni. Alla olevia kukkapaketteja me sitten joulunaikaan veimme sukulaisille ja tuttaville. Lisäksi päiväkodin tädit saivat jokainen oman kukkapaketin.



Ja tietysti pari sukulaistyttöä tarvitsi joululahjoja, joten tein heille mitä äitinsä kertoivat tarvitsevan. 8-vuotias serkkuni tarvitsi tunikamittaista paitaa pidettäväksi leggarien kanssa koulussa. Jättirätissä käydessäni en osannut päättää mikä kangas olisi kivoin, joten ostin kolmea. Lisäksi ongelmakseni tuli malli, millaisen tekisin, joten päätin tehdä kolme hieman erilaista :) Kaikissa leikkuupohjana sama kaava (Princess Castle, koko 134, ilman poikkisuuntaisia leikkauksia).


 Tähtitunika hyvin perusmallinen, hieman alaspäin levenevä. Sivuilla kaaritaskut.

 Valkopohjainen kukkatunika alaspäin reilusti levenevä, sivuilta pidempi kuin keskeltä.

 Vaaleanpunapohjainen kukkatunika alaspäin levenevä helma jonne helmataitteelle ompelin kuminauhaa pussittamaan. Ai niin, ostinhan mä itselleni joululahjan: peitetikkikoneen, jolla tunikoiden hihansuut, pääntiet ja helmat on vedelty :)

Melkein 2-vuotias serkkuni tytär tarvitsi kuulemma autoon kurasuojan, joten sellaisen tein hänelle, mallina käytin oman tyttäreni kurasuojaa jonka jo keväällä tein.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Lapsille vaatetusta

Tulipa taas muutama vaate ommeltua lapsille. Ihan kuin noilla ei vielä olisi vaatteita kun aina kauhean kasan tekaisen niille, ja onhan heillä valmisvaatteitakin. Kaavat Ottobre-lehdistä, osaa muokattu vähän ja toisia paljonkin, raitaleggarit leikelty kaupan leggarien avulla.

 Baseball-jakut ja collegehousut Jättiksen collegeista. Molemmilla oma nimikirjain rinnassa.

 Tämä kangas on viime talviselta Rovaniemen reissulta ostettu ja hyvin säilötty laatikossa.

 Majapuun avaruustrikoosta, keltaisesta trikoosta ja kelta-musta raitaresorista huppupaita.

 Prinsessalinna trikoon jämät Kotikolon Emmiltä vaihdokkina ja lisukkeena Majapuun oranssi-pinkki raitaresoria. Leggarit Ikasyrin punaista CableKnittiä, edessä rypytyssuikaleet (idea àla Kotikolon Emmi).
 Peuratrikoo Sampsukalta, raitatrikoo kangasvaihtareilta.

 Tähti-, keiju- ja raitatrikoiden jämät Kotikolon Emmiltä vaihtureina, pääntiellä ja hihansuissa oranssi-pinkki raitaresoria.
Neidillä tuntuu tuo selkä kasvavan hirveää vauhtia, joten muutamat yöpuvut jäivät taas pieneksi, niin teinpä sitten yhden uuden. Tällä nukuttiin jo viime yö :)

maanantai 16. syyskuuta 2013

Syksyn ekat ompelut

Iskihän se ompeluinnostus minuunkin taasen. Vai liekö siihen vaikuttanut vierailu Majapuun hallilla ;) Verkkokaupasta olin jo tilannut kahta kangasta: maatuskaa (kuvia alempana) ja vihreää joustofroteeta (jäi vielä tekemättömien laatikoon). Siellä hallilla sitten ihan vain "vähän" hiplailin kankaita ja muutaman lisää ostin: 2x neulos (mustaharmaa kotka ja sinioranssi kaivuri), vihreävalkoinen raitajoustis, 2x trikoo (handymen ja mustavalko isot pallot), 3x resori (oranssi, pinkkioranssi-raita ja vihreäruoho-raita) sekä yhden vetoketjun killuttimen.

 Handy men -trikoosta, mustavalko iso pallo trikoosta ja vihreästä resorista tuli huppari (kaava Ottobre 4/2013, malli Beagle Boy, koko 104) ja vihreävalko raitajoustiksesta sekä vihreäruoho raitaresorista muodostui housut (Ob 4/13, malli Ultimate Casual, koko 104). Uno väitti ettei huoli handy men-trikoosta mitään itselleen, mutta kun tämä huppari tuli valmiiksi niin oikein mielellään sovitti ja halusi kuvattavaksi. Tässä on oiva setti päiväkotikäyttöön :)


 Fannylle 2kpl tunikoita ja leggarit Ob 4/13 -lehdestä, kaikki koossa 92 (ovat vielä isoja kuten kuvastakin näkyy), maatuskan kaavana Princess Castle, apilan kaavana Circus Horse ja leggarit ovat Uncomplicated-kaavalla. Maatuskassa lisänä pinkkiä resoria (Hannan Kangas). Apilavelouria oli vain pieni palanen (vaihdokki kangasvaihtareilta) joten kaveriksi pinkkiä velouria (Eurokangas) ja pinkkiä resoria kanttauksena (sama kuin maatuskassa). Leggarit ovat samaa vihreävalko raitajoustista kuin Unon housut.


 Fall Basic -kaavalla (koko 104) peruspaita Metsolan tähtitrikoosta ja Fb:sta jostain ryhmästä ostetusta trikoosta, hihansuuresorit kaksinkertaista Majapuun oranssivalko raitaresoria.

 Ja vielä viimeisenä svetari (Ob 4/13, malli Pocket Boy, koko 104) Majapuun kaivurineuloksesta, oranssista resorista ja lisänä vetoketjunvedin (puuttuu vielä yläkuvasta). Tämä kaivurikangas kelpasi pojalle jo pakalla, hänen mielestään siitä tulee huppari mutta näin talven alla huputon jakku on käytännöllisempi, ja kyllä hän tähän ihastui kun valmiiksi sain. Huomenna kuulemma tämä päällä päiväkotiin :)


Kesä oli ja meni, muistoja jäi

Hui kauhia, kun aika on kulunut enkä mitään ole kirjoitellut. Hieman on ollut kesän aikana muuta ajateltavaa. Heinäkuun lopussa muutettiin ja ennen muuttoa oli maalattava ja tapetoitava asunto siistiin kuntoon. Ja elokuun lopulla alkoi Blingolla syyskausi ja aloitin esittelijänä.
Joten otetaanpa pikainen läpivalaisu menneisiin kuukausiin:

Toukokuussa tuli vielä muutama vaate ommeltua lapsille
 Huppumekko Majapuun pinkistä palomiesneuloksesta, kaava sama kuin pari postausta aiemmassa ollut mäyräkoiramekko.
 Majapuun kalastajatrikoosta tuli bodymekko. Vyötärösaumasta alaspäin helman alla on bodyn alaosa.
 Ja pojalle tuli Majapuun kaivurineuloksesta housut ja pipo sekä Eurokankaan pystyraitatrikoosta t-paita.

Ihanasta Missonin neuleesta (Eurokangas) tuli tunikamekko neitoselle.

Kesäkuun puolessa välissä poika täytti 4v ja sai mieluisan kakun synttäreilleen:
 Täytteenä suklaamoussea ja lemon curd-tahnaa.