sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Viikonlopun ompeluksia...

Kevään Ottobre-lehteä odotin varmaan kuukauden ajan ja kun se luukusta tipahti niin samana päivänä oli piirrettävä useampi kaava siitä. Seuraava päivä menikin kankaita leikellessä ja sitten piti kolme päivää käydä töissä ja kärvistellä, mutta kun lauantaina aamupala tuli syötyä niin sen jälkeen siirryin ompelemaan. Tässä olisi kokoelmaa kerrakseen:

 Neiti ei ollut yhtään sovituskuvaustuulella, joten pelkät vaatteet nyt kuvissa.

 Singoallamekko koossa 86 Metsolan Hippikukka joustiksesta. Olipa iso kaava, joten olisikohan vasta vuoden päästä sopiva.

 Näiden kaavapohjana käytin lehdessä ollutta bodykaavaa, jonka yläosan muokkasin aluspaitamaiseksi. Kangas on yhdeltä oe/turkulaiselta.

 Summer Sea-pöksyt ihanasta Jättiksen trikoosta, eilen tuli vihdoin näitäkin sovitettua ja tosi ihanat ovat.

 Little Elephant-hupparitunika koossa 86/92 (leveys 86, pituus 92) suloisesta Majapuun mäyrisvelourista. Tästä tuli nilkkamittainen meidän neidille joten turha sitä oli säilöä kaapissa. Onneksi kaverilla on 2v tyttö ja vielä kun heillä on mäyris itsellään niin tämä sopi mainiosti heille :)

 Lehdessä oli isommille tytöille kesähaalarin kaava, josta sain idean tähän. Kaavapohjana käytin StarStar-haalaria muokaten. Haaroihin ei tullut neppareita ja eteen laitoin pitsivetoketjun ja vyötärölle kuminauhaa. Koossa 86 tämäkin ja iso se vielä on neidille.


 Onneksi sentään poika suostui kuvattavaksi :)

BraveFireman t-paita ja Sporty pocket sortsit koossa 104.

Firetrucks-haalarisortsit koossa 104 Majapuun autokorjaamo joustiksesta.

Tähtikangas ostettu fb:stä joltain ja liikennemerkkitrikoo on jämää Tyks-projektista, just sai kaksi lyhyttä hihaa siitä.



EasyPiece-sortsit koossa 104, helikopteritrikoo Linnan Palasta.



Appelsiininvärinen joustofrotee Ilofantista Rovaniemeltä.

 Vieläkään en vaivautunut opettelemaan napinläven tekoa mun ompelukoneella (eihän se ole kuin vasta 2vuotta mulla ollut ;) ) joten laitoin kam-nepparit henkseleiden kiinnitykseen.






lauantai 6. huhtikuuta 2013

Carsei ja Muumei...

Työt on nyt alkaneet oikein kunnolla ja lapsetkin ovat jo kolmena päivänä olleet päiväkodissa. Kaikenlaista tarpeellista on tullut tehtyä tässä parin viikon aikana, joista nyt kooste tässä:

1. Syksyllä ostin Citymarketista pojalle hienon Cars-kurasuojan autooni. No, ekan -10asteen pakkasen tultua lykkäsin pojan autoon ja jalka osui siihen suojaan niin läpihän se jalka siitä meni. Eipä kestä se muovinen suoja pakkasta :(

 
Eipä auttanut muu kuin tehdä uusi ja samalla tietenkin tein tytöllekin oman, kun päivähoidosta tullessa saattaa olla välillä kuraiset kengät molemmilla.

 Molemmissa on takana muovifrotee ja päällä puuvillakangas. Molempiin tein myös ison taskun, jota alkuperäisessä mallissa ei ollut.


2. Pääsiäisenä saatiin päiväkodista pojan ryhmän viikko-ohjelma ja siellä oli perjantaiksi jumppaa, minne piti olla t-paita, sortsit ja juomapullo mukana kassissa. Sopivan pientä kassia ei ollut, joten pääsiäisen ainoana vapaapäivänäni tekaisin selässä kannettavan pussukan ja taasen tein samantien tytöllekin omansa :)





3. Ja eilen tuli ensi viikon ohjelma pojalle: tiistaina metsäretki, jonne mukaan eväät+juomapullo ja istuinalusta. Eihän meillä mitään istuinalustoja ole, kun ei me missään sellaisia tarvita. Ja taasen eikun tekemään sellaista molemmille omansa.
 Näissä on taustana muovifroteeta, välissä kaksi kerrosta tavallista froteeta ja päällisenä puuvillaa. Reunat kantattu puuvillavinokantilla ja molemmissa yläreunassa nimilaput tikattu nurjalle, joten jäivät näppärästi ripustuslenkeiksi samalla.